9. kesä, 2017

Rauhoita, rauhoitu ja ole

Sekaannuksen jälkeen, jossakin vaiheessa, kaikki laantuu. Hengittäminen ei käy enää kipeää ja jännittyneet hartiat laskeutuvat oikeille kohdilleen. Elämän kipu on kokemus, missä on pakotettu ottamaan uusi perspektiivi koko elämiseen. Pyrkiminen, pitäminen, kiire ja hankkiminen menettävät otteensa, koska jokin osa itsessä ei enään suostu.

Suostuminen elämälle on rohkeutta kohdata itsensä ja ihmiset avoimessa tilassa, ilman odotuksia. Katsoa näkevin silmin, kuunnella kuulevin korvin, tarkoittaa olettamuksien ja odotuksien siivilöiden purkamista. Kyetä katsomaan koko elämää tästä näköalasta, tuo esille, kuinka turhalla voi elämänsä täyttää. Kuinka vähäistä on todellinen tosi!

Kysyn itseltäni, mikä minua rasittaa? Mikä minussa uupuu, kun en jaksa? Mihin motivaationi on kadonnut, kun tuttu ja turvallinen touhaminen ei kiinnosta? Jos jatkan tätä, on aivan varmaa, että elämä puuttuu touhuamiseeni kovin ottein. Voin valita ja valitsen, joka tapauksessa.

Olenko sullonut itseni ja elämäni täyteen kaikkea sellaista, jota en oikeastaan tarvitse? On aivan välttämätöntä rohkaistua ja tehdä päätös. Mihin tulen käyttämään aikani ja energiani tässä nykyisyydessä?  

Jostakin kumpuaa rauhan tunne. En ole kokenut sitä pitkään aikaan, moneen vuoteen. Se kietoutuu ylleni, kuin keveä untuvainen peitto. Tämä on hetki, jonka sallin jatkua. Ei se tarkoita toimimattomuutta vaan osallisuutta. Olen osallinen omaan aikaan, omaan elämään ja energiaan.