15. touko, 2017

Olet olemassa elämää varten

Elämä on kaikkien meidän yhteinen luomus. Tavoitamme tilat ja tuntemukset edetessämme kokemuksissa, kohtaamisissa ja tilanteissa. Persoona on monien eri vaikutuksien ilmennys. Meissä jokaisessa vaikuttaa sukumme, kulttuurimme ja yhteiskuntamme uskomukset, vaatimukset ja olettamukset. Lisäksi olemme henkisiä olentoja, mikä tarkoittaa silmin havaitsematonta ulottuvuutta. 

Henkinen olemuksemme läpäisee aineellisen maailman siinä määrin, kun olemme tietoisia itsessämme uinuvasta ikuisesta olemuksesta. On aikoja, jolloin luomuksemme eli elämä, tarjoaa suuren oppimiskokemuksen. Mitä enemmän olet tietoinen henkisestä, sen runsaammin aurassasi hehkuu valo ja rakkaudellisuus. Aineellinen maailma yrittää sitoa henkisyyden, koska se ei tunnista eikä tunnusta sen olemassa olemista. Persoonan polku omaksi todelliseksi itseksi on vaikeaa ja täynnä haasteita. Mielikuva tuikkua kantavasta matkalaisesta varjojen maassa, kuvastaa tätä. Tuikun valo valaisee juuri sen verran, kuin siinä on energiaa. Matkalaisen tulee olla äärimmäisen tarkkana, ettei kaadu tai putoa polultaan.

Yhteys omaan sieluun ja sen vaikutuspiiriin on hitaasti syntyvää. Ihmisen hienon hienot energia systeemit eivät kestä yhtä äkkistä roihahdusta. Se, mikä on syntynyt vuosituhansien saatossa vaatii paljon kokemuksia, koska vain kokemalla ihminen oivaltaa omaan itseensä liittyvät kasvamisen vaateet. Kuvitelma siitä, että voisimme oikaista menneisyyksiemme virheet sillä, että opiskelemme ja osallistumme erilaisiin henkisyyttä korostaviin tilaisuuksiin, on itsensä pettämistä. Hyvää siinä on se, että saa tietoa, mutta tieto on kuollutta, niin pitkään, kun ihminen ei toteuta todellista muutosta itsessään ja elämässään. Tiedon keräämisen jälkeen on aika tehdä parannus. Parannuksen tekeminen on mielen muutos negaatioista positiiviseen, elämän eli Jumalan kieltämisestä, elämän eli Jumalan myöntämiseen. Rakastumisen jälkeen on rakastamisen aika. Yhden kirjaimen ero, mutta sisällöltään valtava.

Nyt murroksen ajassa riisumme itsemme ja elämämme paljaiksi kaikesta valheesta ja petoksesta. Se, mikä ei ole rakennettu kestämään, murtuu. Luomuksemme uudistuu hengen voimasta siksi, mitä sen tulee olla todellisuudessa eli elämässä. Ompa persoonallinen itse, mitä mieltä hyvänsä kokemuksista, muutos on meneillään. Pitäessämme kiinni kuolleista, hengettömistä, virheellisistä ja vahingoittavista malleista tuskamme yltyy yltymistään. Ahdistus, pelko ja epävarmuus muuttaa ihmistä ja ihmisen muuttuessa, elämä muuttuu. Se mikä vielä eilen tuntui kestävältä, voi osoittautua pettymykseen johtavalta katastrofilta.

Kuinka kestää suunnatonta pettymystä? Mistä ammentaa voimaa jaksamiseen, kun kaikki osoittautuu valheeksi ja petokseksi? Oman maallisen rakenteen romahtaminen on itsen äärelle saapumista. Raja maallisen ja henkisen välillä mahdollistaa uudistumisen tai tuhon. Ihminen, joka on kieltänyt henkisyyden, joutuu tunnustamaan oman heikkoutensa. Irtaantuminen valheesta voi saattaa maallisen ihminen elämänsä päättämiseen. Se, jolla on orastava usko henkiseen maailmaan, ottaa kokemukset oppimistapahtumana, suurena vihkimyksenä ja mahdollisuutena edistyä. Pieneksi kutistuminen, ihmisten ja maailman silmissä, ei merkitse kostoa eikä kadotusta. Siinä kokemuksessa Jumala osoittaa suurenmoisen rakkautensa. Eikö elämän tarkoitus ole elämä eli Jumala itse? 

Luulo ei ole tietämisen väärti. Luuloihin ja uskomuksiin perustuva maailmamme kuvastaa suoraan henkistymisemme tilaa ja tasoa. Maailmankaikkeus etenee täsmällisen tarkasti ja sille ei maallistuneet ihmiset voi yhtään mitään. Sitoutuminen valheeseen on tullut tiensä päähän. Jokaiselta meiltä kysytään tai itseasiassa kysymme itse itseltämme, tämäkö nyt sitten oli tässä? Miten muuten olisin voinut toimia? Mitä minun olisi pitänyt valita niinä hetkinä, kun olin tienristeyksessä? Valitsinko elämän vaiko kuoleman? Valitsinko valon vai pimeyden? Otinko ohjeeksi totuuden vai valhen? Rakastinko vaiko vihasin?

Hyvään pyrkiminen ei ole väärin, vaikka siitä joutuukin maksamaan menetyksinä aikaa ja energiaa. Hyvään sitoutunut ihimnen on lähellä Jumalaa, koska vain hyvällä maailma muuttuu. Jokainen meistä jättää jälkeensä energisen jäljen ja jos jäljessä hehkuu välittäminen ja usko parempaan, eikö se ole merkki henkisestä maailmasta, uskosta ja toivosta? 

Olemme kaikki matkalla kohti täydellisempää elämää. Emme voi oikaista, emme muuttaa suuntaa vaikka voimme hortoilla epävarmuuksissamme. Itselle armollisuus alkaa siitä hetkestä, kun tuska salpaa hengen. Mureneminen vapauttaa ja riisuu joutavanpäiväiset pitämiset. Jäljelle jää elämä, koska se ei koskaan pääty. Olemme paljon enemmän arvoisia, kuin ulkoiset statukset. 

" Jumalani, tänään olen enemmän tietoinen. Kivun ja tuskan laannuttua hengitän enemmän Sinun rakkauttasi. Olen lähempänä todellista totta, kuin koskaan aiemmin. Varjele minua etten eksyisi kuvittelemaan muuta. Salli minun koota voimani voimastasi, rakkauden rakkaudestasi ja armollisuuden armostasi. Kiitos." Amen.