11. elo, 2016

Älä ole paha

Elämän keskiöstä on aika luoda katsaus omaan itseen, valintoihin ja seurauksiin. Kuinka paljon siedän pahuutta omassa itsessäni ja elämässäni?  Teenkö sitä tietoisesti vai tiedostamatta? Olenko hereillä asenteideni, ajatuksieni ja aikomuksieni suhteen? Ymmärränkö, että kaikella on seuraamuksensa, joka palaa itselleni ennemmin tai myöhemmin? Elänkö sattumanvaraisesti enkä piittaa mistään, koska en ole tullut ajatelleeksi omaa osuuttani elämäntapahtumieni synnyttäjänä? Onko minulla yhteys elämän Luojaan, jonka voin tavoittaa omasta sisimmästä, sydämestä? Hukkaanko intuitioni äänen maailmalliseen melskeeseen ja jätän itseni todellisesti sattumien heiteltäväksi? 

Paha energia on tummaa ja tarrautuvaa. Se tarttuu ihmisestä ihmiseen ja saa aina aikaan tuhoa. Näkyvällä ja näkymättömällä tavalla. Tapahtuuko seuraamus heti vai viekö se aikaa, riippuu  monista eri tekijöistä. Satuttaessasi itseäsi esimerkiksi elämänkielteisillä ajatuksilla, seuraamus todentuu pitkällä aikajanalla. Syytäessäsi kielteisyyttä muiden ihmisten harteille tai toimiessasi väkivaltaisesti, seuraamus voi olla heti käsillä. Ymmärrys siitä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen avaa näköalaa vastuulliseen elämäntapaan. Haluan hyvän elämän ja minun on siis kitkettävä kielteisyys ja pahuus itsestäni.

Yksinkertaiset totuudelliset näköalat ovat ulottuvilla. Kannattaa vihdoin aloittaa maailman-ja elämän parannus omalta tontilta, omasta itsestä. Siinä on työmaata kerrakseen.