Osviitat

Henrikki ilmaantui elämääni liki vuosi sitten. Henrikin osviitat on blogi, jossa "Henkka" pääsee ääneen. Yhteiselomme on päivittäistä tai joskus minun ollessani kiireinen voi mennä viikko, etten ota kuuleviin korviin hänen pyyntöjään istua ja kirjoittaa. Olemme hyvissä väleissä silti, koska kanavamme ovat avoinna ja luotamme syvästi toisiimme. 

Suosittelen lukemaan Henrikin osviittoja pilke silmäkulmassa, koska niissä on enemmän sisältöä kun äkkiseltään huomaakaan. 

Yhteys henkimaailmaan on äärimmisen vastuullista ja tarkkaa. Olen saanut kuulla opettajiltani, että voisin hieman olla lempeämpi itseäni kohtaan, koska yhteydet toimivat hyvin. Olen itseni suurin kritisoijaja pyydän aina vahvistusta kommunikoinnille. Henkimaailma antaa vahvistuksensa ja siitä olen kiitollinen. En tee näitä asioita kevyillä perusteilla vaan vakamielisesti ja vastuullisesti.

Henrikki ilmaisi tahtonsa tulla kauttani myös ääneen. Olen hangoitellut vastaan, koska esiintyminen vaatii aivan erilaisen paneutumisen, kuin että kirjoitan kanavointeja. Olen kuitenkin suostunut siihen, koska tunnen olevani valmiimpi esittämään Henrikin osviittoja sanallisesti.

Tämä on suuri kokemuksellinen asia ja tunnen kuinka henkimaailma odottaa " henkeään" pidätellen ensimmäistä tilaisuutta.  Tosi asiassa Henrikki pyörähti yhdessä illassa tuomassa terveisiään ja ilmoitti, että tästä alkaa uusi vaihe. 

Henrikkivastaa